Symposium: Työväentaide ja -kulttuuri muutosvoimana

0
Työväenkuoron harjoituksissa, Kangasala 1920-luku. Lähde: Työväenmuseo Werstas

Työväen musiikkia, kirjallisuutta, näyttämöitä ja muuta kulttuuritoimintaa käsittelevä symposium Helsingissä, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian tiloissa Töölönkatu 28 to–pe 26.–27.4.2018.

Taide muokkaa ja uudistaa todellisuutta. Se ravistelee rakenteita ja hahmottaa toisenlaisen yhteiskunnan mahdollisuuksia. Taide ja muu kulttuuritoiminta on ollut keskeinen osa työväenliikettä koko sen historian ajan. Samalla työväenliike on 1800-luvulta alkaen ollut yhteiskunnallisen taiteen ja kulttuuritoiminnan ytimessä.

Työväentaide ja -kulttuuri muutosvoimana -symposiumissa tarkastellaan työväen musiikkia, kirjallisuutta, näyttämöitä ja muuta kulttuuritoimintaa Suomessa. Pyrkimyksenä on avata uusia näkökulmia työväenkulttuurin tutkimukseen tarkastelemalla työväen taiteen ja kulttuuritoiminnan eri ilmenemismuotoja, käyttöyhteyksiä ja merkityksiä historiassa ja nykyisyydessä. Samalla tarkoitus on kartoittaa ja päivittää sitä, minkälaista työväenkulttuuriin liittyvää tutkimusta Suomessa tällä hetkellä tehdään.

Kaksipäiväinen seminaari pidetään Taideyliopiston Sibelius-Akatemian tiloissa (Töölönkatu 28) torstaina ja perjantaina 26.–27.4.2018.

Ilmoittautuminen 15.3.2018 mennessä osoitteeseen: saijaleena.rantanen@uniarts.fi

Symposiumin järjestävät Saijaleena Rantanen (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, Ylipaikalliset kulttuurin kentät -tutkimusprojekti) ja Susanna Välimäki (Turun yliopiston Musiikkitiede).

Symposium-toimikunta:

– Dosentti, yliopistonlehtori Maarit Leskelä-Kärki, Turun yliopisto, Kulttuurihistoria
– FM Sini Mononen, Turun yliopisto, Musiikkitiede
– MuT, FM Saijaleena Rantanen, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
– FT Sami Suodenjoki, Tampereen yliopisto, Historia
– Dosentti, yliopistonlehtori Susanna Välimäki, Turun yliopisto, Musiikkitiede

Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Työväen Arkiston, Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran, Työväen Sivistysliitto TSL:n, Tyovaenlaulu.fi-portaalin sekä Tutkimusyhdistys Suoni ry:n kanssa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttesi
Kirjoita tähän nimesi